Siirry sisältöön

Kantakaupungin yleiskaava

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Yleiskaavan tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja se ohjaa alueen asemakaavojen laatimista.

Tiedoksi ilmoitetaan, että Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 20.5.2013 hylännyt Hangon ympäristöyhdistys ry:n valituksen koskien oikeusvaikutteista kantakaupungin yleiskaavaa.

Kaupunginvaltuuston 14.3.2012 § 7 hyväksymä oikeusvaikutteinen kantakaupungin yleiskaava tulee tällä kuulutuksella voimaan.

 Hangossa 1.7.2013

 Kaupunginhallitus

Yleiskaavamateriaali

Kaavakartta ja selostus

Yleiskaavakartta (pdf) (6.2 MB)
Yleiskaavakartan merkinnät ja määräykset (pdf) (111.4 KB)
Yleiskaava selostus (pdf) (2 MB)
 
 
Selostuksen liitteet
 
Liite 1 a Yhteenveto yleiskaavaluonnoksesta saaduista lausunnoista ja niihin laaditut vastineet (pdf) (76.7 KB)
Liite 1 b Yhteenveto yleiskaavaluonnoksesta saaduista suomenkielisistä mielipiteistä ja niihin laaditut vastineet (pdf) (101.6 KB)
Liite 1 c Yhteenveto yleiskaavaluonnoksesta saaduista ruotsinkielisistä mielipiteistä ja niihin laaditut vastineet (pdf) (38.2 KB)
Liite 2 Yhteenveto yleiskaavaehdotuksesta saaduista lausunnoista ja muistutuksista ja niihin laaditut vastineet (pdf) (26.4 KB)
Liite 3 Yleiskaava-alueen asemakaavojen ajantasaisuus (pdf) (310.2 KB)
Liite 4 a Kantakaupungin alueella inventoidut kulttuurihistorialliset kohteet (pdf) (133.6 KB)
Liite 4 b Kantakaupungin alueella inventoidut kulttuurihistorialliset kohteet (pdf) (526.6 KB)
Liite 4 c Kantakaupungin alueella inventoidut kulttuurihistorialliset kohteet (pdf) (494.4 KB)
Liite 4 d Kantakaupungin alueella inventoidut kulttuurihistorialliset kohteet (pdf) (463.7 KB)
Liite 4 e Kantakaupungin alueella inventoidut kulttuurihistorialliset kohteet (pdf) (281.8 KB)
Liite 5 Virkistys- ja viheralueiden verkko ja kevyen liikenteen yhteydet (pdf) (1.7 MB)
Liite 6 a Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (1.6 MB)
Liite 6 b Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (2.1 MB)
Liite 6 c Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (1.8 MB)
Liite 6 d Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (2.7 MB)
Liite 6 e Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (1.4 MB)
Liite 6 f Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (1.1 MB)
Liite 6 g Yleiskaavakartta jaettuna A3-kokoisille sivuille (pdf) (1.5 MB)
Liite 7 Natura-tarveharkinta (pdf) (260.3 KB)
 
 
Selvitykset
 
Yleiskaavan tavoitteet (pdf) (644.8 KB)
Perusratkaisujen perustelut (22.9.2009 luonnosvaihe) (pdf) (555.2 KB)
Raportti Ekologinen käytävätarkastelu & lepakkoselvitys 2010 (pdf) (4.6 MB)
Liikenneselvitys (pdf) (8.7 MB)
Liikenneturvallisuussuunnitelma (pdf) (5.2 MB)
Asukaskyselyn raportti (pdf) (927.6 KB)
Kaupan palveluverkkoselvitys (pdf) (324.2 KB)
Rakennetun ympäristön kaupunkikuvaselvitys (pdf) (1.9 MB)
Turvallisuusriskikartoitus Hanko loppuraportti 31 05 2010 (pdf) (3 MB)
Yleiskaavaraportti: virkistysalueet (pdf) (2 MB)

 

Yleiskaavan tehtävä

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Yleiskaavan tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista.

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan. Kaava esitetään kartalla, ja siihen liittyy kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus.

 

Yleiskaavan sisältövaatimukset

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 39 pykälän mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon

  • yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys
  • olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö
  • asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus
  • mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla
  • mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön
  • kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset
  • ympäristöhaittojen vähentäminen
  • rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen
  • virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys

 

Yleiskaavan hyväksyminen

Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Jos kunnat ovat laatineet yhteisen yleiskaavan, sen hyväksyy kuntien yhteinen toimielin.