Siirry sisältöön

Kehityshankkeet

Hangon kaupungille on myönnetty ympäristöministeriön kansallisten kaupunkipuistojen kunnostus- ja kehittämisavustusta

Hangon kaupunki haki Gunnarsörenille, Puistovuorille ja Tulliniemen eteläiselle rannalle erityisavustusta, ja sai myönteisen avustuspäätöksen hakemuksista. Hankkeet oli tarkoitus käynnistää keväällä 2021 ja valmistua kesään 2022 mennessä.

15 526 € (enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä toteutuneista kustannuksista)

Avustusmäärärahalla tullaan kunnostamaan saaren luontopolkuja, retkeilyreittiä, sekä uusimaan luonnosta ja saaren historiasta kertovia opasteita. Gunnarsinsaarelle rantautumista helpottamaan on tarkoitus tehdä laituri.

10 500 € (enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä toteutuneista kustannuksista)

Saadulla määrärahalla tullaan kunnostamaan alueen hyvin vanhaa, kulunutta polkuverkostoa ja sen rakenteita. Alueella liikkumista pyritään helpottamaan valmistamalla porras- ja lankonkirakenteita. Puistovuorten opasteita ja alueen kalusteita uusitaan sekä tuodaan esiin alueen monivaiheista historiaa.

49 000 € (enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä toteutuneista kustannuksista)

Saadulla määrärahalla tehdään ennallistavia luonnonhoitotoimenpiteitä rannan koillisosassa ja olemassa olevia lankonkeja jatketaan rannan alkupäähän asti alueen herkän luonnon suojelemiseksi. Hankkeen kautta parannetaan myös alueen opasteita- ja infotauluja, lankonkien esteettömyyttä ja rannan yleistä saavutettavuutta.

Luonnonhoitotoimenpiteiden suunnitelma

Tulliniemenrannan itäosan luonnonhoitosuunnitelma (avautuu uuteen ikkunaan)

Lankonkien suunnitelmat

Liite 1. Asemapiirustus ja urakka-alue (avautuu uuteen ikkunaan)

Liite 2. Toteutussuunnitelma(avautuu uuteen ikkunaan)

Liite 3. Sitowise_Tulliniemen portaat (avautuu uuteen ikkunaan)

Liite 4. Urakkaohjelma Tulliniemi Lankongit (avautuu uuteen ikkunaan)

Liite 5. Visualisointi Tulliniemen lankonki (avautuu uuteen ikkunaan)