Kaivuluvat
Kaivulupa tarvitaan erilaisten johtojen, kaapeleiden, putkien tai maanalaisten rakenteiden sekä niihin liittyvien laitteiden asettamiseksi tai korjaamiseksi tehtäviin töihin. Kaivulupahakemus jätetään hyvissä ajoin ennen työn aloittamista , sillä työtä ei saa aloittaa ennen kaupungin antamaa kirjallista päätöstä eli kaivulupaa. Tämän lisäksi kaivajan tulee itse selvittää johtotiedot. Lupakäsittely vie aikaa noin yhdestä kolmeen viikkoon.
Suunnittelu, liikenneturvallisuus ja tiedottamisvelvollisuus
Työt tulee suunnitella siten, että liikenteelle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa eikä turvallisuus vaarannu. Kaivuualueella käytetään suoja-aitoja ja liikennemerkkejä. Tarvittaessa tulee esittää liikenteenohjaussuunnitelma. Vastuu turvallisuudesta on kaivajalla: kaivuluvan saaja sitoutuu huolehtimaan kaikista turvajärjestelyistä ennen työn aloittamista aina alueen lopputarkastukseen saakka. Erityisesti veden- ja sähkönjakelua sekä puhelinliikennettä ja muuta vastaavaa palvelua koskevissa kaivutöissä on huolehdittava myös häiriötiedottamisesta.
Ennen kaivutöiden aloittamista on selvitettävä kaikkien johtojen ja kaapeleiden sekä muiden maanalaisten laitteiden sijainti. Kaivulupa on haettava kaikille Hangon kaupungin omistamille yleisille alueille tai katualueilla oleville kaivu- tai poraustyömaille ennen töiden aloittamista.
Kaivuluvan avulla maa-alueen omistaja valvoo, että sen alueet palautetaan siihen kuntoon, jossa ne olivat ennen kaivutyötä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19780669
Kaivuluvan avulla maa‐alueen omistaja valvoo omistamiensa alueiden ennallistamista kaivua edeltävään tilaan. Kontrolloimalla kaivu‐ tai porausalueita, kohdennetaan myös yleisten alueiden kunnossapidon kustannuksia ”aiheuttaja vastaa” periaatteen mukaisesti. Lisäksi saatat tarvita yleisten alueiden käyttöluvan ja maisematyöluvan, jos kaivuu tapahtuu puiden lähellä.
Lomakkeen tietoja voi täyttää suoraan alla olevilla lomakkeilla tai hakea paperisen lomakkeen Teknisestä ja ympäristövirastosta, Santalantie 2. Lisätiedot kaivuluvista Kristiina Boström, kristiina.bostrom@hanko.fi puh: 040 5011 721
Kaivulupa haetaan vähintään 1 viikkoa ennen kaivutyön suorittamista täyttämällä oheinen lomake ja toimittamalla se joko henkilökohtaisesti tai postilla osoitteeseen:”Hangon kaupungin tekninen ja ympäristövirasto/ kuntatekniikka/ ”kaivulupa”, Santalantie 2, 10960 Hanko” tai skannattuna PDF tiedostona sähköpostilla osoitteeseen: kaivuluvat@hanko.
Huom! Kaivuluvan saaja sitoutuu noudattamaan liitteenä olevia ehtoja ja vastaamaan kaupungille tai kolmannelle osapuolelle kaikesta työstä aiheutuvasta vahingosta ja haitasta, sekä korvaamaan kaupungille mahdollisista päällystystöistä aiheutuvat kustannukset ja vastaamaan kaikista töihin liittyvistä maksuista.
Töissä on noudatettava voimassa olevia lakeja, asetuksia ja normeja sekä turvallisuusmääräyksiä, mukaan lukien maarakennuslain eri työohjeet ja selitykset. Luvanhakija vastaa kaikista maanalaisten rakenteiden sijaintiselvityksistä, liikennejärjestelyistä ja liikenneturvallisuudesta sekä laatimaan tarvittaessa liikenneturvallisuussuunnitelman, joka esitetään alkukatselmuksessa erikseen vaadittaessa.