Siirry sisältöön

VALITUKSET

Jos katsoo viranomaisen menettelyn lainvastaiseksi, virheelliseksi tai
epäasianmukaiseksi voi asiassa tehdä hallintovalituksen. Kantelun voi
tehdä myös tehtävien laiminlyönnin perusteella.

Valitukset työstämme
tehdään lomakkeella, joka avautuu alla olevan linkin kautta.
Lomake on tehty aluehallintovirastojen työtä silmällä pitäen, mutta se
soveltuu hyvin myös kunnallisesti. Lomaketta käyttämällä asian käsittely
voi nopeutua, tietojen ollessa kattavampia alusta lähtien. Lomake
palautetaan suoraan yksikköön (Eteläkärjen ympäristöterveys, Santalantie 2, 10900 Hanko, kirjaamo@hanko.fi).

Halutessaan voi lomakkeen
palauttaa myös aluehallintovirastolle (osoite lomakkeessa). Mikäli
katsomme sen tarpeelliseksi, voimme myös toimittaa asian eteenpäin
Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle.

Huomioikaa, että kunta ei ole
osallisena asioissa jotka koskevat kaupungineläinlääkäreiden
toimenpidepalkkioita. Näistä on ensi kädessä keskusteltava kyseisen
eläinlääkärin kanssa.

Muiden kuin asianosaisten tekemät valitukset käsitellään palautteina.


Aluehallintovirasto aiheesta kantelut suomi.fi-sivustolla.