Siirry sisältöön

Palauteet ja valitukset

Me Eteläkärjen ympäristöterveydessä otamme mielellämme vastaan palautetta toiminnastamme. Palautteita käytetään toimintamme kehittämisessä.

Palautteet

Palautteesta tulee mielellään tulla esille mitä palaute koskee (Ympäristöterveys, Elänlääkintä tai Eläinsuojelu), mutta asia saa olla vapaasti kuvattu. Kuvaus saisi mielellään olla mahdollisimman tarkka, kerrothan siis tarvittaessa kenen kanssa olet asioinut, ajankohtia, paikkoja y.m.

Palautteita voi lähettää palautejärjestelmän kautta.(siirryt toiseen palveluun)

Valitukset

Jos katsoo viranomaisen menettelyn lainvastaiseksi, virheelliseksi tai epäasianmukaiseksi voi asiassa tehdä hallintovalituksen. Kantelun voi tehdä myös tehtävien laiminlyönnin perusteella.

Valitukset työstämme tehdään lomakkeella, joka avautuu alla olevan linkin kautta. Lomake on tehty aluehallintovirastojen työtä silmällä pitäen, mutta se soveltuu hyvin myös kunnallisesti. Lomaketta käyttämällä asian käsittely voi nopeutua, tietojen ollessa kattavampia alusta lähtien. Lomake palautetaan suoraan yksikköön (Eteläkärjen ympäristöterveys, Santalantie 2, 10900 Hanko, kirjaamo@hanko.fi).

Halutessaan voi lomakkeen palauttaa myös aluehallintovirastolle (osoite lomakkeessa). Mikäli katsomme sen tarpeelliseksi, voimme myös toimittaa asian eteenpäin Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle.

Huomioikaa, että kunta ei ole osallisena asioissa jotka koskevat kaupungineläinlääkäreiden toimenpidepalkkioita. Näistä on ensi kädessä keskusteltava kyseisen eläinlääkärin kanssa.

Muiden kuin asianosaisten tekemät valitukset käsitellään palautteina.
Aluehallintovirasto aiheesta kantelut suomi.fi-sivustolla.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)