Siirry sisältöön
Pikku-lillan rakennus

Avoin varhaiskasvatus, Pikku-Lilla

Pikku-Lilla on kohtaamispaikka kaikille, jotka hoitavat lapsensa kotona.

Bulevardi 15, 10900 Hanko

Pikku-Lilla on lapsiperheiden maksuton, kaksikielinen kohtaamispaikka, jossa voi tutustua toisiin lapsiperheisiin, jakaa vanhemmuuden kokemuksia ja touhuta yhdessä lapsen kanssa. Avoimessa päiväkodissa voi viettää aikaa oman aikataulun ja toiveen mukaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Päiväkodin sisä- ja ulkotilat välineineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet leikkiin, liikuntaan, tutkimiseen ja ilmaisuun eri keinoin. Keittiöstä löytyy jääkappi, hella, mikro ja astioita omien eväiden lämmittämistä ja ruokailua varten. 

Toimintamme

Avointa varhaiskasvatustoimintaa ohjaa Hangon kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. Toimintaa suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Lasten ja vanhempien toiveilla, tarpeilla ja ideoilla on suuri merkitys avoimen varhaiskasvatustoiminnan
kehittämisessä. Ohjattua toimintaa toteutetaan sekä sisä- että ulkotiloissa.

Avoimessa päiväkodissa työskentelee varhaiskasvatuksen perheohjaaja.

Aukioloajat

Pikku-Lilla Avoin varhaiskasvatus

Mia Nordlund / Perheohjaaja

Varhaiskasvatus

040 704 3621

Tutustu Pikku-Lillan viikoittaiseen ohjelmaan PikkuLillan omalla Facebook-sivulla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)!

Varhaiskasvatuksen perheohjaaja toimii osana Hangon kaupungin varhaiskasvatusta. Toiminta on maksutonta ja luottamuksellista.

Perheohjaaja tukee tarvittaessa vanhemmuutta ja perheen jaksamista esim. tapaamisten tai keskustelujen kautta. Perheohjaaja voi myös tavata lasta päiväkodissa tukien niitä asioita, jotka lapselle ovat haastavia. Yhteistyö huoltajien kanssa on myös silloin toivottavaa.

Yhteydenotot perheohjaajalle voivat tulla esim. huoltajilta tai päiväkodin henkilökunnalta. Kyse voi olla lapsen tunne- tai kaveritaitojen tukemisesta, haasteista vanhemmuuteen liittyvissä asioissa tai muista perheeseen liittyvistä asioista, jotka vaikuttavat lapseen tai perheen jaksamiseen.

Perheohjaajan voi olla yhteydessä puhelimitse: 040 704 3621, minulle voi soittaa tai lähettää tekstiviestin. Soitan takaisin jos en ehdi vastaamaan. Voitte myös ottaa yhteyttä sähköpostitse: mia.nordlund@hanko.fi

Pelaaminen on mukavaa puuhaa yhdessä