
Avoin varhaiskasvatus, Pikku-Lilla
Bulevardi 15, 10900 Hanko

Pikku-Lilla on lapsiperheiden maksuton, kaksikielinen kohtaamispaikka, jossa voi tutustua toisiin lapsiperheisiin, jakaa vanhemmuuden kokemuksia ja touhuta yhdessä lapsen kanssa. Avoimessa päiväkodissa voi viettää aikaa oman aikataulun ja toiveen mukaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Päiväkodin sisä- ja ulkotilat välineineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet leikkiin, liikuntaan, tutkimiseen ja ilmaisuun eri keinoin. Keittiöstä löytyy jääkappi, hella, mikro ja astioita omien eväiden lämmittämistä ja ruokailua varten.
Toimintamme
Avointa varhaiskasvatustoimintaa ohjaa Hangon kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma. Toimintaa suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Lasten ja vanhempien toiveilla, tarpeilla ja ideoilla on suuri merkitys avoimen varhaiskasvatustoiminnan
kehittämisessä. Ohjattua toimintaa toteutetaan sekä sisä- että ulkotiloissa.
Avoimessa päiväkodissa työskentelee varhaiskasvatuksen perheohjaaja.
Tutustu Pikku-Lillan viikoittaiseen ohjelmaan PikkuLillan omalla Facebook-sivulla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)!
