Siirry sisältöön

Hankoniemen lukion tennislinja, soveltavat kurssit ja diplomit

Lukiossamme on tarjolla soveltavia, koulukohtaisia opintojaksoja monessa eri oppiaineessa. Alla lyhyt esittely. Aineenopettajat sekä opinto-ohjaaja kertovat mielellään lisätietoa.

1 op. Lukio huipentuu ylioppilastutkintoon. Pidämme erittäin tärkeänä, että jokainen opiskelija saa lähiopetuksena kaiken mahdollisen tuen. Siksi lukiomme tarjoaa jokaisesta kirjoitettavasta aineesta kertauskurssit. Kertauskursseilla harjoitellaan mm. edellisten vuosien YO-tehtäviä ja kiinnitetään huomiota vastaustekniikkaan. Kertausaineet: matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantiede, englanti, ruotsi, saksa, ranska, psykologia, uskonto, terveystieto, historia ja yhteiskuntaoppi.

2 op. Opiskelija osaa käyttää tietotekniikkaa tehokkaasti työvälineenä eri oppiaineiden opiskelussa, projektitöissä, kurssikokeissa, ylioppilaskirjoituksissa ja myöhemmin jatko-opinnoissa. Opiskellaan mm. ylioppilaskirjoituksissa ja abitti-kokeissa tarvittavien ohjelmien käyttöä.

Oman taiteen juurilla KU5 2 op.

Opiskelija pohtii omaa ”kuvahistoriaansa” ja oppii tiedostamaan omiin kuvallisiin mieltymyksiinsä vaikuttaneet ja vaikuttavat tekijät sekä pyrkii avartamaan käsitystään taiteesta.

Hakisinko kuvataidealalle ? KU 6 2 op.

Opiskelija tutustuu kuvataidealan (esim. vaatetussuunnittelu, kuvataidekasvatus, teollinen muotoilu, graafinen suunnittelu, jne.) pääsykokeiden käytäntöihin sekä harjoittelee niitä varten vanhoihin pääsykoetehtäviin perustuvia töitä tekemällä.

Maapallo tutuksi GE5 1 op.

Opintojaksoon kuuluu erilaisia karttatehtäviä, joiden avulla opitaan tuntemaan maapallon nimistöä (esim. valtiot, kaupungit, vesistöt, ja luontokohteet). Jakso sopii hyvin tukemaan maantieteen opiskelua ja eheyttää sitä myös ainereaalia ajatellen.

Aluemaantiede GE6 1 op.

Opiskelija valmistelee pienimuotoisen tutkimuksen kohdealueestaan/valtiosta. Opiskelija oppii järjestämään asioita eri osa-alueisiin, oppii kirjoittamaan tieteellistä tekstiä ja käyttämään lähdemateriaalia oikeaoppisesti. Keskeistä on havainnollistaa tietoja karttojen, diagrammien ja kuvien avulla. Tavoitteena on laatia selkeä kokonaisuus ja tarjota laaja mielikuva tutkimuskohteen luonnosta ja ihmisen mahdollisuudesta elää alueella.

Kemian työjakso KE7 2op.

Opiskelija oppii kokeellisen työskentelyn kautta ymmärtämään kemiallisia ilmiöitä ja syventämään kemiallista osaamistaan. Tutustutaan luonnontieteelliseen tutkimukseen sekä ongelmanratkaisun ideointiin ja suunnitteluun.

Meribiologia BI7 2 op.

Lukiossamme on meribiologian soveltavat opinnot, yhdessä Hangö gymnasiumin kanssa. Toteutamme jakson projektiluonteisesti Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla.

Hankoniemen luonto BI8 1 op.

Opiskelija tutustuu Hankoniemen lajistoon. Tavoitteena on tunnistaa ja nimetä eliöyhteisömme eri lajeja. Tutustutaan Hankoniemen ainutlaatuiseen ympäristöön biologian näkökulmasta.

Ihmisen biologia (2) BI10 2 op.

Tällä kurssilla jatketaan perehtymistä ihmisen kokonaiskehoon ja sen toimintaan. Opiskelija ymmärtää ihmisen kemiallisen tasapainon säätelyä sekä ulkoisten ja sisäisten tekijöiden vaikutuksia siihen. Opiskelija ymmärtää elimistöjen toimintaperiaatteet ja niiden vaikutus ihmisen terveyteen.

Funktional coastal ecology BI11 3 op

Functional Coastal Ecology -opintojakso on käytännönläheinen kenttäkurssi, jonka tarkoituksena on antaa lukiolaisille syvällisempi käsitys hiilen kiertokulusta ja sen merkityksestä meren biologisen monimuotoisuuden kannalta. Englanninkielisen opintokokonaisuuden tavoitteena on opettaa tieteellisessä tutkimuksessa käytettäviä kenttätyöskentelymenetelmiä, kuten näytteenottoa, analyysien tekemistä sekä tulosten tieteellistä raportointia. Hyvinvoiva meri ja sen rannikonläheiset ekosysteemit ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ekosysteemin näkökulmasta katsottuna biologinen monimuotoisuus ei koske vain yksittäisiä lajeja vaan pikemminkin niiden toimintoja, kuten hiilenkierrätystä ja hapentuotantoa.

Opintojakso toteutetaan yhdessä Tvärminnen eläintieteellinen aseman kanssa sekä mahdollisesti Länsi-Uudenmaan muiden lähilukioiden kanssa.

Kielioppia ja kielenhuoltoa AI12 2 op.

Kurssilla kerrataan suomen kielioppia ja kielenhuoltoa. Kurssi sopii erityisesti opiskelijoille, joilla on oppimisvaikeuksia, ja S2-opiskelijoille. Opintojakso toteutetaan hajautetusti esim. kahden jakson
aikana

Kirjallisuusdiplomi AI13 2 op.

Lukion kirjallisuusdiplomiin luetaan 16 kirjaa. Osaan teoksista voi tutustua kuuntelemalla äänikirjan. Tutustumistapa sovitaan opettajan kanssa. Kirjoja voi valita luettavaksi 66 kirjallisuusdiplomilistalta. Mikäli haluaa lukea jonkin kirjan listan ulkopuolelta, siitä sovitaan opettajan kanssa.
Kirjallisuusdiplomin suoritustapa sovitaan opettajan kanssa. Suoritus voi tapahtua vapaamuotoisesti keskustelemalla tai tekemällä tehtäviä. Jokaisen teoksen erillinen testaaminen ei ole tarpeellista, vaan testaaminen voi tapahtua esimerkiksi 3-6 teoksen erissä. Tällöinkin opettaja voi halutessaan kysyä vain yhdestä tai muutamasta teoksesta.

Arkeologia HI8 1 op.

Suoritetaan yhdessä Hangö gymnasiumin kanssa.

Fysiikan työjakso FY10 1 op.

Kurssilla opiskelijat tekevät kokeita perinteisillä – ja tietokonepohjaisilla mittauksilla. Perinteisillä menetelmillä määritetään esim. jousen jousivakio ja tietokonepohjaisilla menetelmillä tutkitaan mm. liikemäärän säilymistä ja voiman impulssia vaunuradalla. 

1-3 op. Kurssilla käsitellään kansainvälistymistä ja sen merkitystä nykypäivän maailmassa. Kurssilla opiskelija laajentaa ymmärrystään kansainvälisistä yhteistyöstä, kielistä ja eri kulttuureista. Opiskelija voi esimerkiksi osallistua Erasmus-projekteihin.

2 op. Itsenäisesti suoritettavalla opintojaksolla opiskelija tutustuu työelämän pelisääntöihin, työntekijöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä yrittäjyyteen. Opintojakson aikana opiskelija tunnistaa omat vahvuutensa ja osaamisensa. Opiskelija tekee opintojaksolla ansioluettelon, työhakemuspohjan, ammatinvalintatestin ja pyytää työstään työtodistuksen.

Koulun ulkopuolella hankittua osaamista voidaan tunnustaa osaksi lukio-opintoja. Tällaista lukion opetussuunnitelman sisältöihin sopivaa toimintaa on esimerkiksi:

· Hygieniapassi 1 op

· Anniskelupassi 1 op

· EA-kurssi 1 op

· Järjestyksenvalvojan peruskurssi 1 op

· Toiminta nuorisoraadissa 1 op

· Toiminta leiri- tai kerho-ohjaajana tai valmentajana 1op

· Isoskoulutus/Prometheus-ohjaajakoulutus 1-2 op

· Osallistuminen kansainvälisiin vaihtoihin, projekteihin tai kieliopintoihin 1-3 op

Tanssin lukiodiplomi

tanssillisena tehtävänä soolo- tai ryhmäteos, jonka opiskelija voi suorittaa joko esiintymällä
tanssijana tai tekemällä koreografian. Lisäksi opiskelija suorittaa kirjallisen työn sekä tutkielman.

Liikunnan lukiodiplomi

Opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan liikunnassa.

Kuvataiteen lukodiplomi

Retkeilykurssi LI6 2 op.

Opiskelijat oppivat perusteen retkeilyyn, kuten esimerkiksi kartanlukuun, leirin pystyttämiseen, ensiapuun sekä vastuulliseen käyttäytymiseen luonnossa.

Erikoistumisopinnot LI7 2 op.

Laaditaan opettajan kanssa oman liikuntalajin erikoistumisopintoihin tavoitteellinen suunnitelma, jonka sisällöt vaihtelevat liikuntalajista riippuen

Musiikkiopiston opinnot max 10 op.

Tanssiopinnot max 8 op.

Tenniksen osalta valmennuksesta vastaavat Hangon tenniskerhon osaavat valmentajat 10 op.

Linja suunnitteilla ja arvioitu aloitusajankohta on syksy 2025 !