Kuntalaisaloite
Aloitteen voi tehdä vapaamuotoisesti, kirjallisesti tai sähköisesti valtakunnallisessa kuntalaisaloite-palvelussa verkossa.
Nimettömiä aloitteita ei käsitellä. Aloitteen tekijälle ilmoitetaan aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Postitse aloitteet lähetetään osoitteeseen:
Hangon kaupunki
Kaupunginhallitus
Bulevardi 6
10900 Hanko
Kuntalaisaloitteella on oltava merkitystä laajemmin kuin vain aloitteen tekijälle itselleen.
Kun kuntalaisaloitteen tekijänä on kaksi prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista, se on käsiteltävä kuuden kuukauden kuluessa kaupunginvaltuustossa.
Kuntalaisaloitteella on oltava merkitystä laajemmin kuin vain aloitteen tekijälle itselleen.
Valtuustoaloite
Valtuustoryhmällä tai valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan valtuuston puheenjohtajalle ja sen jättämisestä sovitaan hänen
kanssaan ennen kokouksen alkua. Aloite merkitään valtuuston pöytäkirjaan.
Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Aloite on tuotava valtuuston käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa sen jättämisestä.