Siirry sisältöön

Vaaralliset puut

Mitä tehdä, kun puu tuottaa ihmisen hengelle tai terveydelle välitöntä vaaraa?

Puu, joka aiheuttaa välitöntä vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle, voidaan kaataa hakematta maisematyölupaa. Jokaisen, joka havaitsee välittömän vaaran aiheuttavan puun, tulee ottaa yhteyttä maanomistajaan tai haltijaan. Jos häntä ei tavoiteta ja tilanne on kiireellinen ja uhkaava, voidaan ottaa yhteyttä pelastusviranomaiseen. Huomioi, että vaaran tulee olla välitön, eikä tarkoita esimerkiksi rakenteita vaurioittavia juuria. 

Kaadettaessa puu vaarallisena tulee vaarallisuus pystyä todistamaan jälkikäteen. 

Ohjeita puun puun kaatoon Hangon kaupungissa hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.5.2021 §93 (pdf) (3.5 MB)

Näin voit dokumentoida välitöntä vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle aiheuttavan puun kaadon:

Mikäli olet pyytänyt asiantuntijaa selvittämään puun kunnon, pyydä häneltä kirjallinen lausunto. Lausunnosta tulee käydä ilmi miksi puun on arvioitu aiheuttavan välitöntä vaaraa. Syitä voivat olla esimerkiksi lahoutunut puuaines tai näkyvät vauriot, kuten irronnut kaarna. 

Ota puusta lähikuvia, joista selviää mahdolliset vauriot. Ota myös kuvia, joissa näkyy puu kokonaisuudessaan sekä ympäröivässä maisemassa. Näin kuvista voidaan päätellä, mikä puu on kyseessä. Voi myös olla hyvä kuvata kanto sekä puutavaraa kaadon jälkeen, mikäli lahoutunut puu ja rakennevauriot ovat tällöin paremmin näkyvissä.

Kaupunki suosittelee yksityisten asiantuntijoiden (esimerkiksi arboristien) käyttöä puun perusteelliseen kuntotutkimukseen. 

Kaupunki voi suorittaa silmämääräisen tarkastuksen puun kunnosta. Samalla arvioidaan aiheuttaako puu välitöntä vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle. Tarkastuksesta veloitetaan maastokäynnin hinta voimassa olevan taksan mukaisesti (tiedosto avautuu uuteen ikkunaan).

KYSY MAISEMATYÖLUVISTA JA ARVIOISTA (HUOM! PUHELINAIKA ARKISIN KLO 9.00 – 11.30):

Hellgren Daniela

paikkatietoinsinööri

Maankäyttöosasto

Puhelinaika 9 – 11.30

040 135 9284

KYSY PUUNKAADOISTA KAUPUNGIN YLEISELLÄ ALUEELLA:

Boström-Mäkelä Helena

puistoesimies

Kuntatekniikan osasto

040 083 5337