Siirry sisältöön

Symiblogi 56 8/2023 Kanat harrastuksena?

Blogit 15.8.2023

Kanat- pienet, värilliset ja hyödylliset – ne ovat täydelliset harrastelinnut! Mutta ennen kun ryhdyt hankkimaan omia lemmikkikanoja, olisi hyvä pysähtyä hetkeksi ja tutustua niiden pitoon liittyviin säännöksiin.

Kanojen pitoon liittyy itse asiassa paljon erilaisia vaatimuksia. Ensiksi on kanojen pito rekisteröitävä eläintenpitäjien- ja pitopaikkarekisterissä. Tämä rekisteröinti on tehtävänä aina, riippumatta kanojen lukumäärästä, tuotantomuodosta, tai suunnitellusta lintujen pidon pituudesta. Rekisteröinnin saa helposti tehdä Ruokaviraston nettisivulla ja samoin on tärkeää myös poistaa omat kanat rekisteristä, kun lintujen pito on päätynyt. 

Kanoihin voi tarttua myös erilaisia ikäviä tauteja ja lintuinfluenssa on yksi niistä. Sen leviämisen estämiseksi on keväisin voimassa kesylintujen ulkonapitokielto. Siihen kannattaa varautua jo ennen kanojen hankintaa ja tarkistaa, että kanoille on sille ajalle asianmukaiset tilat. Samoin on tärkeä seurata myös uutisia, koska ulkonapitokielto voidaan määrätä riippuen tautitilanteesta, myös muina vuodenaikoina.

Lisäksi on kanojen tilojen suunnittelussa tärkeä muistaa, että tarvitaan ainakin pesiä, pehkua nokkimista ja kuopimista varten sekä orsia. Jos kanoja pidetään talven yli, on huolehdittava myös siitä, että tilojen lämpötila pysyy säällä kuin säällä linnuille sopivana. 

Ja lopuksi tietysti munat! Erityisesti kesällä voi munia olla yhtäkkiä jo liian paljon ja sitten varmasti syntyy tahto jakaa niitä myös muiden kanssa. Mutta ennen myyntitoiminnan aloittamista kannata tutustua kanamunien suoramyynnin ja salmonellavalvontaohjelman vaatimuksiin, joiden mukaan on tärkeä toimia, jotta taataan turvalliset munat sekä itsellesi, että asiakkaillesi.

Vt. Valvontaeläinlääkäri,

joka haaveilee omista lemmikkikanoista.

Lisätietoja:

Siipikarjan pitäjäksi rekisteröityminen(siirryt toiseen palveluun)

Suojaa siipikarjasi luonnonvaraisilta linnuilta(siirryt toiseen palveluun)

Kananmunien ja muiden linnunmunien tuotanto ja myynti(siirryt toiseen palveluun)

Ohje siipikarjan salmonellavalvonnasta(siirryt toiseen palveluun)

Ajankohtaista