Siirry sisältöön

Symiblogi 33, 11/2021: Eläinten vientiin ja tuontiin liittyvä järjestelmä uudistuu, mikä aiheuttaa eläinterveystodistuksissa viivettä!

Blogit 15.11.2021

Eläintautilainsäädäntö on vuoden 2021 aikana uudistunut ja vanha Traces- järjestelmä on siten päivitetty uuteen Traces-NT järjestelmään. Uudistuksesta aiheutuu tilapäistä viivettä eläinterveystodistuksiin.

Siirrettäessä eläimiä EU:n sisällä on jo pidemmän aikaa vaadittu eläintenterveystodistuksia. Esimerkiksi jos hevonen viedään toiseen EU maahan, on virkaeläinlääkäri aikaisintaan 48 h ennen maasta lähtöä tarkastanut hevosen. Näin estetään eläintautien leviäminen ja varmistetaan, että hevonen kestää kuljetuksen. Omistaja on saanut Traces-järjestelmässä laaditun eläinterveystodistuksen, joka on hevosen kuljettajalla mukana matkassa eläinpassin lisäksi. Eläinterveystodistus vaaditaan myös mm. tuotantoeläimiltä sekä lemmikkieläinten kaupallisissa kuljetuksissa. 

Koska eläintautilainsäädäntö on tämän vuoden aikana uudistunut, niin vanha Traces- järjestelmä on päivitetty uuteen Traces-NT järjestelmään. Huomioithan, että järjestelmän uudistuminen tulee aiheuttamaan tilapäistä viivettä eläinterveystodistuksiin. Jo aikaisemmin on ollut ohjeena, että virkaeläinlääkäriin tulee olla yhteydessä hyvissä ajoin ennen matkaa. Valitettavasti etenkin hevosten kohdalla, saamme usein viimetingan yhteydenottoja, joissa omistaja toivoo hevosen matkustavan jo samana tai seuraavana päivänä. Usein näissä tapauksissa virkaeläinlääkäri on joustanut venyttämällä työpäivää ja tekemällä esim. käsin kirjatun pikalomakkeen. Valitettavasti uusi Traces-NT järjestelmä ei enää hyväksy käsin kirjoitettuja lomakkeita, eli nyt siis täytyy ihan oikeasti olla hyvissä ajoin yhteydessä.  

Huomioithan, että vanhan Trace- järjestelmän tiedot eivät automaattisesti siirry uuteen järjestelmään. Uuteen järjestelmään tulee hakea uudet tunnukset Ruokaviraston sivuilta. Sekä eläimiä lähettävän että vastaanottavan pitopaikan tulee olla rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin. Lisäksi ensimmäisellä kerralla AVI:n läänineläinlääkäri tulee hyväksyä lähettävän pitopaikan tiedot.

Taru Toppi, valvontaeläinlääkäri

Kirjoittaja on valvontaeläinlääkäri, jonka lisäksi meidän alueen virkaeläinlääkärinä toimii kaupunginelänlääkäri Hanna Knaapinen.  Teemme molemmat eläinten vientiin tarvittavia eläinterveystodistuksia.

Ajankohtaista