Siirry sisältöön

Symiblogi 12, 3/2020: Kuka hoitaa lemmikkisi?

Blogit 26.3.2020

Koronaepidemian aikana on tärkeää muistaa huomioida myös talouden nelijalkaiset perheenjäsenet.

Lemmikinomistajien kannattaa kartoittaa, mihin oma lemmikki voi tarpeen vaatiessa mennä väliaikaiseen hoitoon. Voisiko esimerkiksi sukulainen, ystävä tai naapuri olla avuksi? Tuotantoeläinten ja hevosten kohdalla kannattaa kartoittaa onko mahdollista saada lomittaja tai muu hoitaja.

Mikäli lähipiiristä ei löydy apua lemmikin hoitoon, on suositeltavaa kiinnittää asunnon ulko-oveen lappu siitä että asunnossa on eläimiä ja sen lisäksi sisälle asuntoon lista asunnosta löytyvistä lemmikeistä. Tämän listan voi kiinnittää esimerkiksi eteisen seinään. Näin eläinsuojeluviranomainen voi ottaa huomioon kaikki talouden lemmikit saapuessaan auttamaan niitä. Samaan listaan kannattaa kirjoittaa myös jonkun läheisen yhteystiedot. Yhteystietojen avulla saadaan lemmikeistä tarvittaessa lisätietoja sekä voidaan keskustella niiden hoidosta.

On tärkeää, että lemmikkien ja kotieläinten omistajat löytävät eläimilleen varahoitopaikan itse. Tässä poikkeustilanteessa eläinsuojeluviranomaisen resurssit ovat rajalliset ja ne tulisi säästää eniten apua kaipaaville. Jos eläinsuojeluviranomaiselle kuitenkin tulee tieto ilman hoitoa jääneestä eläimestä, pyritään sille järjestämään väliaikainen hoitopaikka mahdollisimman pian. Hoitokustannukset koituvat normaaliin tapaan omistajan maksettavaksi.

Ilman poikkeustilannettakin vastaava varautuminen on hyvä olla olemassa jokaisessa eläintaloudessa. Erityisesti, jos eläimen hoidosta vastaa vain yksi ihminen.

Terveisin,
Valvontaeläinlääkäri ja Symi:n eläinystävät

Ajankohtaista