Siirry sisältöön

Symiblogi 3, elokuu 2019. Pieni teksti lu(d)ettavaksi

Blogit 14.8.2019

Silloin tällöin saamme kysymyksiä luteista ja kyllä, luteita esiintyy myös Läntisellä Uudellamaalla. Lude on suurimmalle osalle ihmisistä vaaraton, mutta silti on todella ikävää saada se kotiinsa tai majoitustiloihinsa. Lude tulee useimmiten matkalta matkatavaroiden joukossa, mutta voi myös tulla käytettyjen huonekalujen mukana.

Mikäli kotona tai majoitustiloissaan havaitsee luteita tai niiden jälkiä, tulee välittömästi ottaa yhteyttä tuholaistorjuntayritykseen. Luteita ei voi torjua tehokkaasti itse.

Mistä sitten tietää, että lude on muuttanut taloon? Merkkejä luteista ovat (itse luteen havaitsemisen lisäksi) esim. tummat pilkut patjoissa ja vuodevaatteissa, pienet veritahrat lakanoissa sekä poikkeava haju. On erityisen tärkeää, että majoitustilojen henkilökunta tunnistaa nämä merkit. Lude elää päivisin piilossa esim. listojen takana tai sängynpohjan ja huonekalujen halkeamissa. Öisin se tulee esiin imemään verta. Ravinnon puuttuessa se voi vaipua horrokseen jopa vuodeksi.

Voit vähentää riskin saada luteita mukaan matkalta välttämällä matkalaukun sijoittamista hotellihuoneen lattialle tai sängylle. Mikäli epäilet että luteita on saattanut esiintyä hotellissa, voit muun muassa pestä vaatteet 60 C:ssa ja laittaa tavaroita muovipusseihin ja pakastaa ne viikon ajan. Netistä löytyy lisää tietoa luteista ja miten voit ennaltaehkäistä saamasta niitä kotiisi ja myös vakuutusyhtiöt voivat neuvoa miten toimia, jos havaitsee luteita.

Lopuksi vielä muistutus siitä, että huono hygienia ei ole syy luteiden esiintymiselle ja että sekä yksityiskodit että majoitustilat jotka hoitavat luteiden torjunnan oikein pääsevät eroon luteistaan.

Johanna Holmberg

Kirjoittaja on terveystarkastaja, joka valvoo myös majoitushuoneistoja

Ajankohtaista