Siirry sisältöön

Opiskelijakunta

Hankoniemen lukion opiskelijat muodostavat opiskelijakunnan. Jokainen Hankoniemen lukion opiskelija on opiskelijakunnan jäsen opintojen aloittamisesta valmistumiseensa asti. Opiskelijakuntaa johtaa sen jäsenten muodostama opiskelijakunnan hallitus.
 

Kuka tahansa Hankoniemen lukion opiskelija voi halutessaan hakea hallituksen jäseneksi ilmoittamalla kiinnostuksensa asiasta hallituksen sen hetkiselle jäsenelle tai opiskelijakuntaa ohjaavalle opettajalle. Hallitus vaihtuu tammikuussa ja uudet jäsenet valitaan joulukuussa. Tärkein edellytys jäseneksi pääsemiselle on oma innostus ja kyky sitoutua osallistumaan aktiivisesti hallituksen toimintaan. Kahden lukuvuoden mittaiseen hallitustoimintaan osallistumisesta opiskelija voi hakea 2 opintopisteen laajuisen suoritusmerkinnän.

Opiskelijakunnan tehtävänä (lukiolaki 33$) on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista sekä kehittää opiskelijoiden ja koulutuksen järjestäjän välistä yhteistyötä.

Hankoniemen lukion opiskelijakunta toimii aktiivisesti lukiolaisten hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden puolesta. Opiskelijakunnan hallitus kokoontuu viikoittain. Hallitus järjestää vuosittain taksvärkkipäivän, toimii aktiivisesti välituntiliikunnan edistämiseksi, järjestää koko koulun valokuvauksen sekä osallistuu koulun yhteiseen ruokaraatiin. Opiskelijakunnan varoilla hankitaan lukion aulaan ja kirjastoon välituntiliikuntaan toivottuja välineitä ja ylläpidetään mm. lukion omaa kahvilaa, yhteistä välipalaa sekä tiettyinä juhlina kahvittaa koko lukion väkeä.

OPISKELIJAKUNNAN HALLITUS 2024

Jooa Granlund 22A puheenjohtaja
Emma Ingberg 22A varapuheenjohtaja
Ellen Veikkolainen 22A sihteeri
Nooa Saramo 22A 
Lala Kalliola 22A 
Alvar Korsu 23A 
Eelis Kilpeläinen 23A 
Iris Immonen 23A 
Iiris Laakspohja 23A
Raija Nylund
Sähköpostiosoite: opiskelijakunta@edu.hanko.fi
Hankoniemen lukion Nuorisoraatiedustajat kaudella 2024-2025
Alvar Korsu ja Kasperi Lilja