Siirry sisältöön

Hangosta otetun kilohailinäytteen tulokset ovat valmistuneet

Etusivu, Uutiset 28.2.2025

Hangon Regattarannalta otettiin näyte kuolleista kilohaileista 29.1.2025, kun suuria määriä kuolleita kaloja oli ajautunut rantaan. Tutkimukset kalatautien johdosta ovat nyt valmistuneet Ruokaviraston laboratoriossa. Tulosten mukaan kalat eivät kärsineet merkittävistä taudeista. Kalat vaikuttavat olleen kuolleita jo jonkin aikaa ennen rannalle huuhtoutumista.

Tulosten mukaan kalat vaikuttavat ulkoisten merkkien perusteella kuolleen hapenpuutteeseen, joka olisi voinut johtua troolauksesta, mutta muitakaan syitä ei voida täysin sulkea pois.


Eteläkärjen ympäristöterveys ei anna enempiä tiedotteita asiassa.