Siirry sisältöön

Saiturin joulu

Joulun alla Hangossa kerrotaan koskettava joulutarina teatterin, musiikin, tanssin ja laulun voimalla, kun Charles Dickensin Saiturin joulu esitetään kaupungintalon juhlasalissa.

Uutiset 29.11.2024

Kuvakokoelma maalauksista.

Charles Dickensin (1812–1870) rakastettu joulutarina (A Christmas Carol 1843) kertoo varakkaasta, saidasta ja itsekkäästä Saiturista, Ebenezer Scroogesta, jonka ainoa tavoite elämässä on raha ja voitontavoittelu, hinnalla millä hyvänsä. Scrooge ei voi sietää joulua, eikä oikein ihmisiäkään. Hän ei ymmärrä jakamisen iloa, mutta joutuu joulun henkien johdattelemana kasvokkain menneisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Henget saavat hänet lopulta ymmärtämään tekojensa seuraukset ja todellisen rakkauden voiman.

Monia kirjallisuuden klassikoita, kuten Charles Dickensiä, on pidetty malliesimerkkinä siitä, miten fiktiiviset hahmot voivat opettaa empatiaa. Dickens halusi uskoa siihen, että jos hänen lukijansa eläytyvät hänen roolihahmojensa asemaan, he osaisivat ymmärtää ja halusivat auttaa vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä arkitodellisuudessa.

Näytelmän on ohjannut näyttelijä, taiteilijaohjaaja Mi Aleksandra Grönlund. Työryhmässä on mukana niin taiteen ammattilaisia kuin intohimoisia harrastajiakin. Saiturina Hangossa nähdään pitkänlinjan teatterintekijä Jouni Kaarre. Mukana ovat myös viulisti Mauri Saarikoski, laulaja Jori Tapio Kalliola, hankolainen orkesteri Hangish, lastenkuoro ja Hangon Baletti- ja liikuntakoulun tanssijoita. Näytelmän on tuottanut Hangon kaupungin kulttuuritoimi yhdessä Presence ry:n kanssa.

Näytöksiä on yhteensä seitsemän ja ensi-ilta on 30.11. klo 18.00. Lippuja on myynnissä Netticketin lippupalvelussa(siirryt toiseen palveluun) ja tuntia ennen ovella. Yleisökapasiteetti näytöksissä on 130 henkilöä.

Näytökset:
30.11. klo 18.00 LOPPUUNMYYTY
4.12. klo 18.00 LOPPUUNMYYTY
7.12. klo 18.00 LOPPUUNMYYTY
11.12. klo 18.00
15.12. klo 14.00 LOPPUUNMYYTY
20.12. klo 18.00
21.12. klo 18.00

Näyttelijät: Jouni Kaarre, Marina Kaarre, Riitta Ketelimäki, Päivyt Laurinen, Katri Nalli, Eeva-Kaarina Rantala, Bella Rautio, Pauli Seppälä, Irma Tervahartiala, Ari Tikkanen ja Tutta Tyrsky

Muusikot: Mauri Saarikoski, Hangish, Jori Tapio Kalliola

Tanssijat: Edith di Iorio, Cindrag Fyhrqvist, Linnea Gefwert, Kielo Kiljunen, Siiri Seppänen, Luna Söderling sekä Elea Kalliola

Valosuunnittelu: Tima A. Aalto
Äänisuunnittelu: Iiro Hakaluoto
Puvut, visualisointi ja maskeeraus: Mira Haahti
Lavasteet: Madame Colore
Koreografia: Hangon Baletti- ja Liikuntakoulu (lahjatanssi ja köyhien tanssi)