Siirry sisältöön

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatin liikennejärjestelyt Hangossa

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati aiheuttaa muutoksia liikenteeseen, pysäköintiin ja julkiseen liikenteeseen Hangossa 2. – 4. kesäkuuta. Yleisön toivotaan liikkuvan paraatitapahtumien aikana keskustassa jalan tai julkisilla kulkuvälineillä.

Uutiset 28.5.2024

Kartta Hangosta, jossa merkattu tilapäiset Puolustusvoimien alueet ja pysäköintikiellot 3.-5.6.2024

Paraatin järjestelyt aloitetaan Hangon keskustassa sunnuntaina 2. kesäkuuta. Pääosa paraatijoukoista ja kalustosta saapuu maanantain 3.6. aikana Hankoon Rukki Areenalle, Keskuskoulun ja Urheilutalon alueelle, Itäsatamaan ja Troolisatamaan.

Suurimmat muutokset liikenteessä ja pysäköinnissä näkyvät Rukki Areenan, Keskuskoulun, Urheilutalon, Itäsataman, Troolisataman, Appelgrenintien ja Bulevardin ympäristöissä.
HUOM: Ennakkoäänestämään pääsee kaupungintalolle Korsmaninkadun kautta sinä aikana, kun Bulevardi on suljettu.

Joukot poistuvat Hangosta pääosin 4.6. iltapäivän ja illan aikana, osa vielä 5.6. aamupäivällä. Siirtymiset varuskunnista Hankoon ja takaisin suuntautuvat VT25:n kautta.

Pysäköintialueet ja -rajoitukset Hangossa

Kaupunki rajoittaa pysäköintiä 3.6. aamusta 4.6. iltapäivään Appelgrenintiellä ja Bulevardilla.

Yleisön on mahdollista pysäköidä Orioninkadun parkkialueella. Parkkialueelta järjestään 4.6. ilmaisia jatkuvia linja-autokuljetuksia kaupungin keskustaan klo 10.00 – 21.00.

Ajoreitti klo 10.00 – 21.00:
Orioninkadun pysäköintipaikka – Kuningatarvuoren pysäköintipaikka (pysähdys Würth liikkeen kohdalla klo 10.00 – 13.00) – Troolisatama – Kuningatarvuoren pysäköintipaikka – Orioninkadun pysäköintipaikka.

Linja-autot kulkevat 15 minuutin välein kumpaankin suuntaan. Pysäköinti on mahdollista myös kaupungin alueella katujen varsille.

VR on lisännyt yhden ylimääräisen junavuoron 4.6 klo 23.01 Hangosta Karjaalle.

Yleisön toivotaan liikkuvan paraatitapahtumien aikana keskustassa jalan, pyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä.

Seuraavat pysäköintialueet varataan Puolustusvoimien käyttöön:

  • 3.6 klo 8.00 – 5.6 klo 12.00 Troolisataman laiturialue
  • 3.6. klo 8.00 – 4.6. klo 16.00 Rukki Areenan ja Cupliksen pysäköintipaikat sekä HTK:n tennishallin edustalla oleva pysäköintialue paraatijoukkojen toimintaa, ajoneuvoja ja kalustoa varten.
  • 3.6. klo 8.00 – 4.6 klo 12 Keskuskoulun piha-alue, Urheilutalon ja Haagapuistonkoulun pysäköintialue paraatiosastoja varten.
  • 3.6 klo 8.00 – 4.6. klo 23.59 Itäsataman pysäköintialue kalustonäyttelyä varten.
  • 3.6 klo 8.00 – 4.6. klo 23.59 Kuningatarvuoren pysäköintialue paraatijoukkojen linja-autoja varten sekä kalustonäyttelyn ajoneuvoja varten.
  • Muu pysäköinti on alueilla mainittuina aikoina kielletty.

Paraatiharjoittelu ja kaluston siirrot 3.6.

Kalustoa siirretään Itäsatamaan kalustonäyttelyyn ja Rukki Areenalle 3.6. iltapäivän ja illan aikana. Ajoneuvoliikenteessä saattaa tulla viiveitä kyseisten alueiden lähettyvillä klo 14.00 – 19.00.

Paraatiharjoittelu toteutetaan Rukki Areenan ympäristöissä 3.6. iltapäivän ja illan aikana.

Ajoneuvoliikenne on harjoittelun takia rajoitettu seuraavilla tieosuuksilla: Rukki Areena – Täktomintie – Rajatie – Mannerheimintie – Joutsentie – Rukki Areena noin kello 17 – 19.

Ajoneuvoliikennettä rajoitetaan osittain kello 14.00 – 16.30 välillä Santalantie – Itäsatama (Korsmaninkadun ja Satamakadun kautta).

Poliisi ja sotilaspoliisi ohjaavat liikennettä harjoittelun ja kaluston siirron aikana.

Kartta Hangon urheilukentän ja Rajakaaren välisestä alueesta, jossa Puolustusvoimien joukko-osastot harjoittelevat 3.6.2024

Liikennejärjestelyt 4.6.

Poliisi ja sotilaspoliisi rajoittavat ja ohjaavat liikennettä 4.6. joukkojen siirtymisiin ja paraatiin liittyen.

Ajoneuvoliikenne on hetkellisesti osittain rajoitettu kaluston ryhmittymisen takia kello 10.30 – 11.00 Moottorikatu – Hankoniementie – Santalantie – Hemming Elfvingintie – Itäinen puistotie – Täktomintie.

Jalan marssivat osastot marssivat ohimarssin lähtökynnykselle reittiä:
Täktomintie – Appelgrenintie. Ohimarssi alkaa lähtökynnykseltä (Appelgrenintien ja Jeja Roosin tien risteys) kello 13.15. Ohimarssi jatkuu reittiä: Merikatu – Rantakatu – Satamakatu – Kuningatarvuoren pysäköintipaikka.

Moottoroidut osat marssivat ohimarssin lähtökynnykselle reittiä:
Moottorikatu – Hankoniementie – Santalantie – Hemming Elfvingintie – Itäinen puistotie – Täktomintie.

Ajoneuvoliikenne on kokonaan rajoitettu ohimarssireitillä ohimarssin aikana kello 12.30 – 14. Poliisi mahdollistaa ohimarssireitillä ylittävän ajoneuvoliikenteen Korsmaninkadun ja Täktomintien risteyksessä tilanteen mukaan.

Liikenteenohjaus poistetaan marssireitiltä porrastetusti ohimarssin jälkeen.

Kartta alueesta Appelgrenintien ympäriltä, jossa merkattu reitit ja alueet, joilla on rajoitettu liikenne Puolustusvoimien paraatin aikana 4.6.2024.
– musta viiva = betonieste tai vain este
– punainen katkoviiva = ohimarssireitti
– punainen viiva = muu este/ henkilö


Lisätietoja liikennejärjestelyistä:
Yleisjärjestelyt: Projektisihteeri Leo Puhakka, Merivoimien esikunta p. 0299 301 807