Tulliniemi silmänkantamattomiin vapaata rantaa, tilaa hengittää ja unelmoida. Loistava kävelysilta, kävelitpä yksin, yhdessä, rullatuolissa, rollaattorin tai vaunujen kanssa. Katse merelle, mitä taivaanrannan takana, lupaus jostain… Kuvan kääntöpuoli, aita portti – Freeport – kielletty!
Vapaus, miten sitä tulisi dokumentoida Hangossa? Tämän tehtävän
edessä museo oli ennen kansallista nykydokumentointipäivää, jonka teema on vapaus.
Meri on vapauden symboli, suurin osaa Hangon rantoja voi vapaasti kulkea, mutta
päätimme dokumentoida Tulliniemen etelärannan. Tämä on alue, joka on pitkään
ollut yleisöltä suljettu. Mutta nyt se on tehty saavutettavaksi lankonkien
avulla. Täällä saatoimme aurinkoisena syyskuun iltapäivänä nauttia myös
henkilökunnan vapaudesta luonnossa.
Minulla oli kamera valmiudessa ja kuvasin innokkaasti, vaikka
auringosta johtuen en oikein nähnyt mikä lopputulos oli. Jo kun saavutaan parkkipaikalle,
tulee vapaasatama vastaan, joka kuitenkin on korkeiden aitojen takana.
Historioitsijana sitä alkaa miettimään mitä vapaus on tarkoittanut niille
tuhansille saksalaisille sotilaille, jotka viikoittain tulivat junalla
Tulliniemelle. Nyt junia tulee niin harvoin, että voi vapaasti kulkea raiteen
yli.
Museohenkilökunnalle, joka tavallisesti istuu sisällä, oli
vapauttavaa kävellä pitkin rantaa ja ihailla luontoa, miten puut kasvavat
juuret ilmassa, hiekka, joka on muotoutunut dyyneihin ja kuoppiin. Rampeilla
voi liikkua myös pyörätuolilla tai lastenvaunuilla. Täällä voi nauttia kasvillisuudesta
häiritsemättä sitä liikaa. Heinäsirkka, päivänkorento tai perhonen välähtää
silmänkulmassa. Halutessaan voi istuutua penkille. Puhuimme vanhemman
pariskunnan kanssa, mies oli ruotsinkielinen ja nainen alunperin suomenkielinen,
mutta puhuimme ruotsiksi. Kysyimme mitä vapaus heille merkitsee. Heidän vastauksensa
oli vapaa Suomi, että he saavat vapaasti olla yhdessä ja istua täällä nauttimassa
olostaan.
Täällä näimme sekä rahtialuksia että purjeveneitä. Olin
hetken kävellyt ihastellen rantaa ja yhtäkkiä oli melkein nenäni edessä suuri
rahtialus. Rannalle oli huuhtoutunut sekä levää että meriruohoa sekä paljon
meduusoita. Näkyi myös paljon höyhenkyniä, muttei suurempia luurankoja. Muovinkerääjät
olivat myös näköjään olleet vauhdissa koska sitä ei näkynyt.
Menimme satama-alueen aidalle asti, mutta vesi oli niin
matalalla, että oli mahdollista kävellä aidan ohi. Otin pari askelta alueelle,
jotta sain paremman kuvan aidasta. Englannin linja tuli myös kuvattua. Tietysti
täytyi minun kokeilla, miten lämmintä vesi oli, mikä tuntui ihanalta.
Onnistunut päivä, joka herätti ajatuksia siitä mitä vapaus on.
Auto kaartaa Tulliniemen rannan läheiselle parkkipaikalle,
jossa meidän lisäksemme on vain muutama auto. Jossain korkealla kirkuu lokki. Olemme
lähteneet museon henkilökunnan kanssa Hangon eteläiseen kärkeen selvittämään,
mitä vapaus meille merkitsee. Valitsimme paikaksi rannan, koska meille ulappa
edusti vapautta. Katsoessani horisonttiin mietin ihmisiä ennen minua. Mitä meri
on heille edustanut? Vapautta kenties? Mahdollisesti myös seikkailua, uhkaa,
elantoa ja toisaalta se on kelirikkoaikaan eristänyt saarella asuneet
mantereesta. Elementti, joka on yhdelle vapauden symboli saattaa olla toiselle
jotain muuta. Sama dualismi liittyy itse vapauteen. Jäin pohtimaan, onko
vapauden tunnetta ilman rajoja? Symbolisesti se näyttäytyi myös rannalla, jota
pitkin kävelimme. Kaukaa se näytti päättymättömältä, mutta kävellessämme kohti
luotsiasemaa meitä olikin vastassa aita, jossa luki ”Pääsy kielletty”.
Vapaus on ollut minulle itsestäänselvyys lapsuudesta alkaen.
Isoisälleni, joka oli sisällissodan, talvi- ja jatkosodan veteraani, se ei sitä
ollut. Hänelle vapaus oli jotain saavutettua ja jotain, jonka edestä oli
jouduttu tekemään suuria uhrauksia. Nykyisessä maailmantilanteessa vapauden
käsite on kasvattanut merkitystään myös minun ja lasteni sukupolvelle. Vapaus
on monisäikeinen käsite. Sen voi ymmärtää yksilötasolla vapaudessa ajatella,
toimia, liikkua ja olla oma itsensä. Toisaalta sen voi ymmärtää laajemmin
kansallisella tasolla itsenäisyyden kautta. Globaalilla tasolla samat vapaudet
eivät koske meitä kaikkia.
On hetkiä, jolloin olen tuntenut itseni vapaaksi, kuten
viime keväänä päättäessäni pitkän tutkimusprosessin. Vapaus oli kuitenkin
ohimenevä tunne kuin tuulen hipaisu poskipäissä tai veden rantahiekkaan muodostamat
kuviot. En ole koskaan täysin vapaa,
minua ohjaavat lukuisat velvollisuudet, lupaukset ja sopimukset. Ne ovat
kuitenkin omia valintojani, joilla olen piirtänyt vapauteni rajat.
Rannalla olleet Laura Lotta Andersson, Katja Weiland-Särmälä
ja Marika Kalanti