Siirry sisältöön

Matkamme Hangossa ajassa taaksepäin jatkuu. Tänään pysähdymme vuoteen 1907, korttelin 10 kohdalle, joka on Bulevardin varrella Raatihuoneenpuiston vieressä.

Kortteli on iso ja sijaitsee kaupungin paraatipaikalla. Korttelin
kaksi ensimmäistä taloa sijaitsevat Korkeavuorenkadun puolella, numerot 8 ja 6.

Korkeavuorenkatu 8:ssa toimii leski Elvina Öblomin
kestikievari. Hän on pitänyt kestikievaria talossa vuodesta 1889 alkaen ja joka
vuosi hänen täytyy anoa uudestaan lupaa jatkaa toimintaa. Öblom on sitoutunut ylläpitämään
kahta siististi sisustettua huonetta matkailijoille. Tallista löytyy hevonen ja
ajanmukaiset vaunut. Lisäksi leskirouvalla on oikeus myydä olutta. Jos on
kiinnostunut purjeveneen ostosta, kannattaa olla yhteydessä timpuri Janssoniin,
joka löytyy myös kyseisestä talosta.

Korkeavuorenkatu 8

Viereisessä talossa toimii Hangö-lehden toimitus ja
painotalo. Siellä tehdään paikallislehteä, joka on ilmestynyt vuodesta 1890
alkaen. Lehden päätoimittaja on Aug. Holmberg. Lehti ilmestyy tiistaisin,
torstaisin ja lauantaisin. Ilmoitus- ja tilaustoimisto on avoinna kello 8–13
sekä 15–17, toimitus on avoinna kello 15–16. Mikäli haluaa soittaa
Hangö-lehteen, niin puhelinnumero on 29. Lehti on nelisivuinen ja siellä
käsitellään sekä kansainvälisiä, kansallisia että paikallisia uutisia. Lehdestä
saa tietää kaiken, mitä paikkakunnalla tapahtuu.

Korkeavuorenkatu

Seuraava tontti sijaitsee Kulmakadun ja Bulevardin kulmassa.
Tässä talossa on ollut jo muutaman vuoden ajan eli vuodesta 1900 Carl Staudingerin
rautakauppa. Kauppaa kutsutaan nupiksi ja samoin Staudingeria itseäänkin.
Staudinger mainostaa kovasti lehdessä erilaisia tuotteitaan ja käyttää peräti
kuvia mainoksissaan. Myytävänä on putkenosia, asvalttikattoja, vernissaa, fotogeenilamppuja,
patentoituja hiiriloukkuja, luujauhoa ja niin edelleen. Näin jouluaikaan
kaupasta saa joulukuusenvaloja ja luistimia.

Carl ”Nubben” Staudinger

Talossa on myös parturilliike Argo, jonka omistaa Selim
Cairenius. Täällä myydään kaikkea herroille tarpeellista: solmioita, kauluksia,
mansetteja, partavettä, saippuoita, kampoja sekä erilaisia harjoja tukalle,
hampaille, kynsille ja parranajoon. Huomioittehan, että tapaninpäivänä liike on
avoinna kello 9–11. Vaikuttaa siltä, että rouva Caireniuksella on vaikeuksia
löytää luotettavaa palvelijatarta Bulevardi 9:ään. Hän on jo parin kuukauden
ajan ilmoittanut lehdessä paikasta.

Juho Mannerilla on vuodesta 1901 ollut urheilukauppa ja
pyöräkorjaamo Bulevardi 7:n pihassa, kolme vuotta myöhemmin siellä aloitti
toimintansa myös hänen peltisepänverstaansa. Kaupasta voi ostaa pyöriä, ja myös
tuoda niitä talvisäilytykseen. Nyt sieltä saa myös luistimia, suksia,
suksisauvoja, potkukelkkoja, lasten rekiä ja kelkkoja, taskulamppuja ja
sälekaihtimia. Jos kiinnostaa musiikin kuuntelu, löytyy varastosta myös
grammophoni- ja zenophonilevyjä ja apparaatteja, joiden hinnat ovat selvästi
laskeneet. Levyjä myydään 35 % alennuksella näin joulun alla. Manner hakee
kahta 15–17-vuotiasta oppipoikaa. Hänellä taitaa olla paljon tarvetta
peltisepäntöille kasvavassa kaupungissa. Yksi tai kaksi siivoa nuorta miestä
voivat myös vuokrata häneltä sisustetun huoneen.

Amanda ja Juho Manner

Juho Manner omistaa koko tontin. Kadun puolella toimii John
Helleniuksen siirtomaa- ja ruokakauppa. Näin joulun alla siellä on myynnissä
kuivattua kalaa ja hedelmiä, pähkinöitä, sitruunoita, tuoreita omenia,
marmeladia ja marsipaania, mutta myös posliinia ja lasia. Mikäli kaipaa
kultasepän palveluita, toimii talossa myös Hangon uusi kultasepänliike. Siellä
myydään tuotteita kullasta, hopeasta, uushopeasta, nikkelistä ja kuparista.
Kauppias Juho Pajarinen lupaa, että hinnat ovat halpoja ja tuotteet kauniita ja
muodinmukaisia.

Seuraavaksi siirrymme tontille Korkeavuorenkatu 4:ään.
Sielläkin on useampia taloja. Sjödahlilla on asunto, jossa sisäänkäynti on
kadulle päin. Se olisi tarjolla vuokrattavaksi välittömästi. Hän vuokraa myös tallia.
Hangon osaston rautatietyöläisillä on kerhohuoneensa myös tässä talossa. Taloon
on myös juuri muuttanut eläinlääkäri Wäinö Wirtanen, jonka vastaanotto on auki
arkisin kello 11–15. Hangö-lehdessä on ilmoitus, jossa neuvotaan, henkilöä, joka
on sattunut kadottamaan kävelykeppinsä tai lompakkonsa suuntaamaan kulkunsa
kyseiseen taloon. Lisäksi vaatimattomalle 17- tai 18-vuotiaalle tytölle olisi
tarjolla työpaikka pihan puolelta.

Lopuksi mainittakoon, että yksi Hangon ensimmäisistä
rakennuksista, on siirtynyt uusiin käsiin. Kyseessä on rakennus Bulevardin,
Raatihuoneentorin ja Korkeavuorenkadun kulmassa, leipuri Erik Holmin lyhyen
aikaa omistama talo. Lokakuun lopusta alkaen sen on omistanut kauppias Johan
August Berglund. Mitäköhän Berglundin kaltainen merkittävä henkilö saakaan
aikaan uudessa kaupassaan?

Bulevardi 5

Hyvää joulua toivottaen

Laura Lotta Andersson

museonjohtaja