Esinekokoelman läpikäynnin aikana olemme löytäneet monta sokeriin liittyvää esinettä. Nämä esineet kertovat tarinan sokerin muuttuvasta paikasta meidän kodissa.

Sokeria saadaan sokeriruo’osta tai sokerijuurikkaasta. Sokeriruoko
on peräisin Uudesta-Guineasta, missä sitä syötiin alun perin sellaisenaan. Sokeriruokoa
alettiin viljellä 10 000 vuotta sitten, ja sokeri levisi muualle Aasiaan
ja Lähi-itään. Lähi-idän taitavat kauppiaat myivät sitä Euroopan rikkaimmille. Sokerin
eurooppalainen historia on verinen. Löytöretkien aikana tajuttiin, että
sokeriruoko myös viihtyisi siirtomaissa. Sokeri oli suurin syy Atlantin
orjakauppaan.

Hangöby skolanista peräisin oleva koulujuliste, jossa näytetään sokeriruo’on viljelyä Etelä-Amerikassa. Orjat työskentelevät pelloilla. Juliste on 1900-luvun alkupuolelta.

Sokeri tuli koteihimme vasta 1800-luvulla. 1800-luvulla
ja 1900-luvun alkupuolella sokeria myytiin sokeriruo’osta tehtyinä
sokeritoppina. Sokeritopat olivat isoja, joten niistä ostettiin vain pala. Sokeritopan
perinteinen suppilomuoto on peräisin ajoilta, jolloin sokeria kuljetettiin
kameleilla.

Kokonainen, avaamaton sokeritoppa Suomen Sokeri Osakeyhtiön tehtaalta Vaasassa.

Sokeritoppa oli kova, ja se piti katkaista tai leikata.
Tähän oli olemassa muun muassa sokerilaatikoita, joissa oli veitsi.
Sokerimuruset putosivat ritilän läpi säilytyslaatikkoon. Joitakin laatikot
voitiin lukita. Pelättiinkö ulkopuolisia vai tutumpia varkaita?

Vihreäksi maalattu sokerilaatikko, jossa on sokerihakku. Laatikko on kuulunut John Joel Kidronille Hangossa.

Kahvin juominen sokerin kanssa vaati siis fyysistä työtä.
Tähän oli olemassa myös sokerikirveitä ja sokerisahoja, mutta meillä ei ole
sellaisia kokoelmissamme. Meillä on sen sijaan monta sokerisaksia, mistä voi
päätellä, että ne olivat tavallisia esineitä kodeissa. Nämä sokerisakset ovat
peräisin Täktomista.

Täktomilaisten Artur Villiam ja Anna Kristina Ekholmin sokerisakset.

Kokoelmissa on
myös pari sokerihakkua, mutta useimmiten tällaisia hakkuja käytettiin lihan tai
vihannesten pilkkomiseen.

Sokerihakku?

1800-luvulla opittiin valmistamaan sokeria sokerijuurikkaasta.
Sokerijuurikas on peräisin Välimeren alueelta, mutta se viihtyy myös muualla. Kuvassa
olevasta kauniista diplomista käy ilmi, että sokerijuurikkaita viljeltiin
Täktomissa. Diplomi on annettu Henrik Bäckmanille (1906–1988), joka palkittiin
neljännellä sijalla Suomen Ruokosokeritehtaan sokerijuurikaskilpailussa vuonna
1935. Henrik Bäckman oli Vestergårdin isäntä Täktomissa.

Henrik Bäckmanin diplomi.

Sokerin suuri läpimurto Suomessa tapahtui 1930-luvulla.
Ennen sitä sokeria syötiin vain erikoistilaisuuksissa. Terveysviranomaiset
markkinoivat sokeria uutena kotimaisena tehokkaana ja halpana energianlähteenä,
jotta kotimainen sokerimyynti kasvaisi. Sokerista tuli aikansa superfood.

Sokeria pystyttiin 1930-luvun jälkeen oikein kauhomaan. Tämä sokerikauha on peräisin Lea ja Erik Söderlundin kodista Hangossa.

Nyt koitti kahvikutsujen aika! Sokerikulhoja on ollut olemassa
pitkään, mutta niiden ulkonäkö on muuttunut pelkistetympään suuntaan. Ennen
vanhaan sokerikulholla haluttiin näyttää omaa varakkuuttaan, ja siksi ne saivat
olla näyttäviä. Sokerin kulutuksen kasvaessa valmistettiin kaikenlaisia sokerikulhoja.
Miten on nykyään? Seisooko pöydällänne vielä sokerikulho kun teillä on vieraita
kylässä?

1) Rikkinäinen posliinikulho suolalle tai sokerille Garpenin hylystä (Conservative). 2) Kaunis sokerikulho, jossa on filigraanikoristelua. 3) Casinolta peräisin oleva sokerikulho 1930-luvulta. 4) Hankoon jätetty neuvostoliittolainen sokerikulho vuokra-ajalta 1940–1941. 5) Sokerikulho apteekkari Karl Oskar Ekströmin ja Gunnel Ekströmin kodista Hangossa.

Toinen uutuus oli palasokeri. Enää ei tarvittu leikata
paloja sokeritopasta. Suomen Sokeri Oy valmisti kahta erilaista sokeripalatyyppiä.
Sirkku oli kova ja suli hitaasti. Pulmu oli pehmeämpi.

Suomen Sokerin palasokeri Sirkku.

Toinen maailmansota keskeytti kehityksen ennen kuin
ehdittiin reagoida sokerin haittapuoliin. Sokeri laitettiin heti kortille, ja se
pysyi siellä vuoteen 1954 asti. Käydessään kylässä vieraat ottivat mukaansa omaa
sokeria omassa sokerirasiassa, jotta emännän tai isännän sokerivarasto ei
tyhjentyisi ja ehkä myös jotta vieras saisi varmasti ihan oikeata sokeria
kahviinsa. Sokerin tilalle tuli nimittäin muita makeutusaineita, muun muassa
sakkariini.

Ellen Kjellinin henkilökohtainen sokerirasia ja pieni pussi sakkariinia.

1940-luvulla varmistui epäilys siitä, että sokeri on
hammaspeikkojen namua. Valtio varoitti kansaa sokerin haittapuolista
ensimmäisen kerran 1951, mutta ihmiset eivät halunneet kuunnella. Sodan ja
pitkän pula-ajan jälkeen haluttiin oikeaa sokeria! Suomalaiset kuluttivat
eniten sokeria 1970-luvulla.

1950-luvun sokeripaketti.

Nykypäivän ihmisellä on hyvin kaksijakoinen suhde
sokeriin. Toisaalta olemme hyvin tietoisia sokerin haitoista, mutta toisaalta
on vaikea välttää sitä, koska sokeria esiintyy paljon piilosokerina valmisruoissa.
Sokerin kulutus on kuitenkin laskenut koko 2000-luvun aikana.

Vetääkö sokeri meidät puoleensa kuin kärpäset kärpäsansaan? Tämä ansan alle laitettiin jotain makeata syötiksi, esimerkiksi kulhollinen sokeria.

Makeaa kesän jatkoa teille!

Linda Svennblad

museoamanuenssi

11 huhtikuuta 1905, Hangö.