Talviloman kunniaksi amanuenssi kertoo vähän luistelemisesta Hangossa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.
Sää on nyt lauhaa, mutta aiemmin helmikuussa saimme nauttia ihan aidosta talvisäästä, jopa täällä Hangossa. Kaupungin luisteluradat laitettiin kuntoon ja Märsanin metsiin vedettiin ladut. Kappelisatamassa oli pari jääkelkkaa ja Regatan rannalle ilmestyi jäälinna.
Nykyään talviurheilua harrastetaan enimmäkseen huvin vuoksi, mutta ennen se oli tapa päästä paikasta toiseen. Kiinnostus taitoluisteluun heräsi 1800-luvun loppupuolella, ja vuonna 1892 Hanko sai ensimmäisen luistelukerhonsa (Hangö 20.12.1892, s. 2). Kerho teki luistelukentän Busträsketille, eli Puistolammelle, jota oli myös aiemmin käytetty luistelukenttänä. Ihmiset tykkäsivät tietysti myös luistella merellä, mutta se oli vaarallisempaa. Kerho teki lisäksi luisteluradan Arthur Borgströmin talon edustalle lähellä Länsisatamaa vuonna 1893.
Luistelukentän ylläpito oli sekä vaikeaa että kallista niin luistelukerholle kuin myöhemmillekin järjestäjille. Työ ei varmaankaan helpottunut, kun rahatoimisto antoi Hangon sianteurastamolle luvan sahata jäätä lammesta ja kenttä tuhoutui (Hangö 26.1.1893, s. 3). Ansaitakseen vähän rahaa kerho myi kerhomerkkejä. Merkki oli tehty metallista ja näytti luistimelta. Kerho avusti myös vähävaraisempia jakamalla vapaalippuja ja antamalla luistimia ilmaiseksi. Oli tärkeää, että kaikilla oli mahdollisuus harrastaa terveellistä luistelemista.
Urheilukerho Enighetens Gymnaster hoiti Puistolammen luistelukenttää ainakin kausina 1905–1906. Toiminta näytti pitkälti samalta kuin ennenkin. Kerho myi kausimerkkejä ja järjesti erilaista ohjelmaa jäällä. Runebergin päivää vietettiin esimerkiksi ilmaisella sisäänpääsyllä vuonna 1906 (Hangö 3.2.1906). Näinä aikoina aletiin myös järjestää kilpailuja Tammisaaren kanssa.
Hangö Idrottsklub (HIK) hoiti luistinrataa vuosina 1908–1911, mutta kerho koki vastoinkäymisiä jo alusta saakka. Maaliskuussa 1908 kerhon vaja paloi poroksi, kun kamiina ylikuumeni. Pienessä kopissa oli säilytetty kerhon värikkäät lyhdyt, ilotulitustarvikkeet, jääkiekkomailat, luistimet ja niin edelleen. Nyt oli epävarmaa, miten kävisi seuraavan päivän yhteisluistelulle. (Hangö 7.3.1908, s. 2.) Lyhdyt ja raketit eivät kuulu nykypäivän luistinkenttien varustukseen, mutta ennen vanhaan järjestetiiin mielellään näyttäviä iltaohjelmia. Hangon vapaaehtoisen palokunnan torvisoittokunta hoiti musiikkipuolen.
Kuten mainitsin aiemmin, Puistolammella järjestettiin myös kilpailuja. Ratojen pituudet olivat 5000, 1000 ja 500 metriä. Ehkä joku pystyy laskemaan, montako kierrosta lammen ympäri se tekee. Kuulostaa siltä että piti mennä aika monta kertaa ympäri. Vapaaehtoisella palokunnalla oli harjoituskenttä Puistolammen vierellä, ja sillä oli tapana tulvia ja jäähtyä niin, että siellä pystyi luistelemaan (Hangö-Bladet 22.3.1910, s. 2). Voi hyvin olla, että Puistolammen luistelurataa laajennettiin sinnepäin. Vuoden 1909 kilpailussa yleisö sai katsoa tunnettujen helsinkiläisten taitoluistelijoiden esiintymistä, mikä oli harvinainen herkku pienelle kaupungille (Hangö-Bladet 13.2.1909, s. 2). Ainakin vuosina 1909–1911 kilpailtiin I. N. Efimoffin palkinnosta.
Vuonna 1912 kaupunki ei enää myöntänyt tukea HIK:n luistinratatoiminnalle. Valtuusto perusteli päätöstä sillä, että urheilukerho ei ollut hoitanut rataa tarpeeksi hyvin, ja että rata ei ollut ollut auki koko kauden. Kaupungin koulut ja koulujen oppilaat ottivat vastuun luistelukentästä. Luisteleminen oli tärkeä osa koulujen liikuntaopetusta, ja aiemmin koulut olivat saaneet käyttää rataa ilmaiseksi. Myös tytöt. Lehtijutussa tammikuussa 1915 kirjoitettiin, että tytöt saavat mielihyvin luistella, mutta että heidän ei pidä olla mukana kilpailemassa (Hangö 2.1.1915, s. 2). HIK hoiti luistelukenttää taas vuosina 1916 ja 1917. Tämän jälkeen vaikuttaa siltä, että luistelukenttä jäi tauolle vuoteen 1921 saakka, jolloin Hangon suojeluskunta herätti perinteen henkiin taas. Sen jälkeen HIK palasi kentälle pitkäaikaiseksi isännäksi.
