Siirry sisältöön

Symiblogi 19, 9/2020 Kaksi vuosikymmentä

Blogit 14.9.2020

Elokuun puolessa välissä tuli täyteen 20 vuotta siitä, kun aloitin työt ympäristöterveyden alalla. Entisen maidontarkastuksen ovesta käydessäni minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä terveystarkastajat tekevät. Yrittäjäsukulaiseltani olin kuullut heidän voivan olla hankalia. En ollut aavistanutkaan, että kunnasta löytyisi niin mielenkiintoinen työ!

Ensimmäinen puhelu tuli yrittäjältä, joka halusi kysyä ruokakuljetusten turvallisesta järjestämisestä. Pian keräilin Lääninhallituksen ylitarkastajan kanssa paikallisten keraamikkojen tekemiä kahvikuppeja niiden elintarvikekelpoisuuden varmistamiseksi. Haja-asutusalueiden talousvesikysymykset kävivät kuumana ja tiedon tarve oli suurta. Mielenkiintoisia asioita mielenkiintoisten, asiantuntevien ihmisten kanssa. Opin jatkuvasti lisää ja pystyin jo antamaan parempia vastauksia, kuin mitä tuo ensimmäinen taksiyrittäjä sai. Kiitokset kärsivällisyydestä, jos vielä muistat tuon puhelun!

Lainsäädäntö ja tehtävämme ovat muuttuneet jatkuvasti vuosien aikana, varsinkin elintarvikevalvonnan puolella. Tekemistä on riittänyt sekä valvonnalle, että yrittäjille. Tietyt periaatteet ovat kuitenkin pysyneet ja ne ovat tunnuksenomaisia turvalliselle ja uskottavalle toiminnalla. Siistit, järjestyksessä olevat huoneistot lämmittävät kaikkien sydäntä. Hygieniasta välittävän tunnistaa riittävistä suojavaatteista. Jos jotakin tapahtuu, on tärkeää, että voi osoittaa kylmäketjujen pitäneen. Suomen pitkäjänteisellä työllä salmonellavapauden eteen on suuri arvo tänä päivänä.

Valvonnan havainnot ja pöytäkirjat ovat pitkään olleet julkisia. Oiva-raporttien ansiosta tiedot ovat nykyään entistäkin paremmin saatavilla (klikkaa tästä päästäksesi Oiva-hakusivulle(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)). Teet sitten kuluttajana päätöksesi raporttien tai omien havaintojesi perusteella, asiantuntevan toiminnan tunnistaa kyllä. Sellaisista tuotteista ja palveluista voi nauttia rauhassa ja mielihyvällä.

Katianna Kuula
Kirjoittaja on terveysvalvonnan johtaja, jonka sukulaisen mielestä terveystarkastajat ovat nykyään ihan kunnon ihmisiä. 
Ajankohtaista