Edellisellä viikolla tuli taas eteen se tilanne että piti järjestää Maanpuolustuskorkeakoululle opastus heidän sotahistoriankurssille.
Vuoden 2014 jälkeen olen opastanut heidän kapteenikurssia jo
monta kertaa, mutta joka kerta on kuitenkin erikoinen. Kaikki alkoi siitä kun
tämä kurssi oli menossa Venäjälle tutustumaan Karjalan kannaksen taistelukenttiin
mutta Venäjä yllättikin ja miehitti Krimin niemimaan ja yhtäkkiä ei ollutkaan
poliittisesti korrektia lähteä sinne viralliselle retkelle, joten uusi kohde
keksittiin.
Silloinen sotahistoriallisen laitoksen johtaja otti minuun yhteyttä
ja kysyi jos voisimme järjestää jonkinlaisen opastetun kierroksen täällä
Hangossa. Kehitimme kaksiosaisen opastuksen ja kävimme sen läpi ja sen jälkeen
se on pysynyt aika pitkälle samanlaisena nämä viimeiset seitsemän vuotta.
Tänä vuonna kurssilaiset oli jaettu kahteen osaan, toinen
oli Hangossa ja toinen Helsingissä tutustumassa pääkaupunkiseudun sota-aikaiseen
ilmapuolustukseen. Hangon ryhmä jaettiin HSF parkkipaikalla kahteen osaan ja
toinen lähti bussilla kurssin opettajan johtamana tutustumaan eri paikkoihin
hieman kauempana keskustasta, ja minun ryhmäni aloitti kävelykierroksen keskustan
alueella.
Opastuksen tarkoituksena on kertoa Hangon historiasta talvi- ja
jatkosodan ajalta senaikaisten kuvien avustuksella. Ensimmäisenä päivänä,
keskiviikkona, vedin kahden tunnin pituista kierrosta hienossa kesäsäässä ja
muistin jälkeenpäin taas miksi vesipullon mukaan ottaminen tällaiseen
tilaisuuteen on hyvä asia. Seuraavana päivänä olin ottanut oppia edellisestä ja
molemmat opastukset sujuivat ongelmitta. Kurssilaiset lähtivät eteenpäin kohti
Täktomin lentokenttää ja myöhemmin vielä Lappohjaan ennen Helsinkiin palaamista
iltamyöhäisellä. Taas jäi hyvä tunnelma tästä ja toivottavasti nämä opastukset
vielä jatkuvat tulevaisuudessakin. Tietenkin tätä opastusta tarjotaan muillekin
jos kiinnostusta löytyy. Sitä odotellessa palataan tekemään kaikkea muuta mitä
meillä museossa kaipaa tekemistä.
Terveisin,
Kim Kidron
Museomestari, Hangon museo