Siirry sisältöön

Arkipäivääni museomestarina Hangon museossa kuuluu, että kaksi päivää harvoin ovat toistensa näköisiä. Jos päivään ei ole muuta suunniteltu niin museon valokuvakokoelma työllistää minua eri tavoin, kuten kuvien skannaus ja niiden vieminen esine- ja valokuvatietokantaamme.

Aika usein muut tehtävät kuitenkin työllistävät minua
lyhyehköjä ja joskus myös pidempiä aikoja, kuten tämän viikon alussa kun kävin
kokoelmakeskus Leirassa Raaseporissa hakemassa kokonaisen näyttelyn esineineen
päivineen Hankoon. Työtoverin kanssa haimme myös rekvisiitta näyttelyyn ja
autoimme sen pystyttämisessä kaupungintalon galleriaan. Nyt näyttely ”Sinulle
minulta” on valmis, ja olette kaikki tervetulleita poikkeamaan galleriaan
nauttimaan tästä.

Tällaiset siirtopäivät ovat aika kiireisiä ja vievät
useimmiten koko päivän. Autolastillinen tavaroita Tammisaaresta Hankoon ei
luulisi vievän liikaa aikaa, mutta kyse on usein hyvin hauraista museoesineistä,
joita pitää sekä käsitellä että pakata varoen. Ei ole ennenkuulumatonta, että
pakkausmateriaali, jota käytetään esineen suojelemiseen, vie enemmän tilaa kuin
itse esine. Auton täyttämisessäkin tulee eteen ongelmia, kun pitää löytää paras
tapa lastata, niin ettei kuljetuksen aikana satu mitään.

Osa työajastani menee yhteistyöhön eri tahojen kanssa, jotka
tarvitsevat kuvia Hangon museon valokuvakokoelmista. Meidän valokuvakokoelmamme
keskittyvät tietysti Hangon historiaan, mutta koska suurin osa kuvista ovat
lahjoituksina saatuja, niin tiettyjä aiheryhmiä löytyy enemmän kuin muita.
Meiltä löytyy paljon merenkulkuun liittyviä kuvia sekä katu- ja kaupunkikuvia,
mutta varsinkin vanhemmilta ajoilta puuttuu kuvia jokapäiväisestä elämästä, mitä
ei ennen pidetty niin tärkeänä ikuistaa.

Väritettyä postikorttia Casinon rannalta laitetaan tietokantaan.

Yksi
tärkeä meille lahjoitettu kokonaisuus on valokuvaaja Raimo Kuittisen kokoelmat.
Hän valokuvasi yli viiden vuosikymmenen ajan Hankoa ja hankolaisia ja lahjoitti
koko arkistonsa Hangon museolle. Tämä aineisto on mainio tietolähde sekä meille
että tutkijoille erityisesti siksi että Kuittinen piti tarkkaa päiväkirjaa
kaikesta valokuvaamastaan. Käymme vieläkin läpi kaikkea mitä lahjoitus sisältää,
mutta jo nyt meillä
on tuhansia kuvia läpikäytynä ja lajiteltuna.

Raimo Kuittinen on vanginnut kottikärrykilpailun piinkovan keskittymisen 1970-luvulla.

Yleensäkin työ museossa on vaihtelevaa ja kiinnostavaa. Aamuin
luulee useimmiten tietävänsä miltä päivä tulee näyttämään, mutta päivän
päätteeksi on yleensä tapahtunut jotakin mikä erottaa päivän muista.